3. Traumainformoitu- ja neurosensitiivinen lähestymistapa

Mitä on traumainformoitu työote?

Traumainformoitu työote tarkoittaa tapaa kohdata ja tukea ihmisiä niin, että heidän mahdolliset traumaattiset kokemuksensa, hermoston reaktiot ja vireystilan vaihtelut huomioidaan osana vuorovaikutusta. Keskeistä on nähdä henkilön käytöksen taustalla vaikuttavat kokemukset ja tarjota tukea, joka lisää turvallisuutta ja arjen vakautta. Kirkon työssä tämä tarkoittaa läsnäoloa, myötätuntoa ja kykyä tukea toisen rauhoittumista ja yhteyden löytymistä.

Katso video traumainformoidusta työotteesta: Trauma-Informed Approaches #PowerOfKindness (Kesto: 4.53 min)

---

Psyykkisestä traumasta ja sen vaikutuksista

Trauma tarkoittaa kokemusta, joka ylittää ihmisen senhetkisen kyvyn käsitellä tapahtunutta ja säilyttää sisäistä turvallisuuden tunnetta. Trauma ei ole pelkästään tapahtuma, vaan se jättää jälkensä hermostoon, kehoon ja mieleen. Voidaan puhua traumajäljestä, joka syntyy traumaattisen tapahtuman seurauksena. Se voi kehittyä joko yksittäisen järkyttävän tapahtuman seurauksena tai pitkään jatkuneista turvattomuuden ja kaltoinkohtelun kokemuksista, kuten koulukiusaamisesta tai perheväkivallasta. Trauma muuttaa ihmisen tapaa havaita maailmaa: hermosto voi alkaa tulkita vaarattomiakin tilanteita uhkaavina, mikä näkyy tunnesäätelyn, käyttäytymisen ja vuorovaikutuksen haasteina. Traumajäljen syvyys ja häiritsevyys myöhemmin riippuu yksilön psyykeen perusominaisuuksista, resilienssistä (kestävyys ja selviytymiskyky) , selviytymiskeinoista ja suojaavista tekijöistä.

Trauma voi vaikuttaa koko ihmisen olemiseen – tunteisiin, kehoon, ajatteluun ja vuorovaikutukseen. Kehityksellisten traumojen seurauksena hermosto voi olla herkempi reagoimaan ylilyönneillä, vetäytymisellä tai lamaantumisella. Stressinsietokyky saattaa olla heikentynyt, ja tavallisetkin arjen tilanteet voivat aktivoida turvattomuuden tunteita.

Trauma voi näkyä muun muassa:

• vaikeutena säädellä tunteita
• ärtyisyytenä, uhmakkuutena tai vetäytymisenä
• yli- tai alivireyden aaltoiluna
• voimakkaana ahdistuksena
• keskittymisvaikeuksina
• somaattisina kipuina tai huonovointisuutena ilman fyysistä selitystä
• syvänä häpeänä ja arvottomuuden tunteina

Traumassa ihminen voi tulkita nykyhetkeä menneisyyden kokemusten kautta. Siksi uhka voi tuntua todelliselta silloinkin, kun sitä ei todellisuudessa ole.

Katso video traumasta:
What is PTSD? | UK Trauma Council (Kesto: 3.15 min)

Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:n Webinaariesitys traumasta ja toipumisesta: (kesto: 1 h 25 min)

---

Traumainformoidun työotteen ytimessä on yksinkertainen mutta merkityksellinen näkökulman muutos: sen sijaan että kysyisimme ”Mikä tässä ihmisessä on vikana?”, kysymme ”Mitä tälle ihmiselle on tapahtunut?”. Tämä muutos siirtää huomion pois ongelmakeskeisyydestä kohti ymmärrystä ja myötätuntoa. Ihmisen reaktiot, tunteet ja käyttäytyminen eivät ole vain pahantahtoisuutta, vaan usein seurausta kokemuksista, jotka ovat ohittaneet hänen senhetkisen selviytymiskykynsä ja muovanneet hermoston tapaa reagoida kuormitukseen.

Kun kohtaamme toisen ihmisen tästä näkökulmasta käsin, emme tee oletuksia hänen motiiveistaan, vaan pysähdymme kuulemaan ja näkemään taustalla vaikuttavia tarpeita. Myötätuntoinen asenne auttaa purkamaan häpeää ja vääränlaisuuden kokemusta, jotka ovat traumaattisten kokemusten yleisiä seurauksia. Pienilläkin kohtaamisen tavoilla voidaan välittää viesti: ”Sinä olet arvokas ja hyväksytty juuri sellaisena kuin olet.”

Trauma horjuttaa usein kykyä luottaa sekä toisiin ihmisiin että omiin tunteisiin. Siksi lempeys, johdonmukaisuus ja ennakoitavuus ovat erityisen tärkeitä. Turvallinen kohtaaminen toimii vastalääkkeenä aiemmille turvattomuuden kokemuksille: vähitellen ihminen voi alkaa uskoa, että yhteys toisiin voi olla vakaata ja kannattelevaa. Kirkon työssä tämän yhteyden ei tarvitse olla monimutkainen – usein riittää rauhallinen läsnäolo, kunnioittava kuuntelu ja tilan antaminen asiakkaan kokemukselle.

Traumasensitiivisessä työotteessa ammattilaisen tehtävänä ei ole tulkita toisen käytöstä tai etsiä syitä. Sen sijaan hän toimii turvaa tuovana aikuisena, jonka vuorovaikutus auttaa hermostoa rauhoittumaan. Tätä kutsutaan kanssasäätelyksi – ammattilainen tuo tilanteeseen oman vakautensa ja johdonmukaisuutensa, mikä välittyy toiselle ihmisenä olemisen tasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa kiireetöntä kuuntelemista, rauhallista puherytmiä, selkeyttä ja myötätuntoista suhtautumista myös vaikeissa tilanteissa.

Turvallisessa ilmapiirissä oireilu ei näyttäydy ongelmana, vaan viestinä tarpeesta: pelosta, häpeästä, yksinäisyydestä tai kuormittuneesta hermostosta. Kun ammattilainen pystyy näkemään oireilun merkkinä siitä, että ihminen tarvitsee tukea, hän voi toimia ankkurina, joka auttaa toisen palaamaan rauhallisempaan ja vakaampaan olotilaan. Tämä on yksi tärkeimmistä keinoista vahvistaa toivoa ja kokemusta omasta arvosta. Se on perusta, jonka varaan toipuminen ja hyvä elämä voivat rakentua.

Lapsuuden haitalliset (Adverse Childhood Experiences eli ACE)- ja suojaavat (Positive Childhood Experiences eli PCE) kokemukset

ACE-tutkimus (Adverse Childhood Experiences) on laaja tutkimus, joka keskittyy varhaisten traumaattisten kokemusten vaikutuksiin aikuisiällä. Se aloitettiin 1990-luvun alussa Yhdysvalloissa (Felitti & Anda 1998), ja sen taustalla oli havainto, että lapsuudessa koetut vaikeudet, kuten hyväksikäyttö, väkivalta tai vanhempien mielenterveysongelmat, voivat vaikuttaa merkittävästi terveyteen ja hyvinvointiin myöhemmässä elämässä.

Tutkimus osoittaa, että lapsuudessa koetut haitalliset kokemukset (ACE) lisäävät riskiä myöhemmille terveys- ja mielenterveyshaasteille. Samalla tiedetään, että suojaavat kokemukset (PCE) voivat vahvistaa resilienssiä ja ehkäistä traumatisoitumista.

Keskeisiä suojaavia tekijöitä ovat esimerkiksi:

• pääsy turvallisen aikuisen luokse
• turvalliset yhteisöt, rituaalit ja hengellisyys
• kanssasäätelyn kautta opitut tunnetaidot
• ennakoitava arki ja myönteiset oppimiskokemukset
• terveelliset elintavat ja myönteinen temperamentti
• kiintymyssuhdetta vahvistavat interventiot

---

Kuka voi käyttää traumainformoitua työotetta?

Traumainformoitu työote on kaikkien sote-, kasvatus- ja kirkon ammattilaisten käytettävissä oleva peruslähtökohta ihmisen kohtaamiseen. Se ei ole sidottu tiettyyn koulutustaustaan tai ammattirooliin, vaan se on ennen kaikkea tapa olla, kohdata ja toimia niin, että ihmisen hermoston reagointi, aiemmat kokemukset ja turvan tarve huomioidaan.

Traumainformoitu työote soveltuu yhtä hyvin varhaiskasvatukseen, diakoniatyöhön, opetukseen, vastaanottotyöhön, ryhmänohjaamiseen, vapaaehtoistyöhön kuin erikoissairaanhoitoon. Myös psykoterapeutit ja muut kliiniset ammattilaiset hyödyntävät sitä omassa vuorovaikutuksessaan, ei hoitomenetelmänä, vaan myötätuntoisena ja säätelyä tukevana asenteena, joka kannattelee ihmistä tilanteesta riippumatta.

Traumainformoitu työote on siis perusturvaa vahvistava vuorovaikutuksen tapa, joka kutsuu kohtaamaan toisen kunnioittavasti, rauhallisesti ja ymmärtäen.

---

Mihin traumainformoitu työote ei sovellu?

On tärkeää erottaa toisistaan: traumainformoitu työote ja traumaspesifit hoitomenetelmät

Traumainformoitu työote ei ole traumapsykoterapiaa, kriisityötä eikä muita erikoistuneita traumainterventioita. Se ei sisällä kliinisiä menetelmiä, menneisyyden systemaattista käsittelyä tai traumahistorian avaamista. Se ei myöskään pyri ”parantamaan” traumaa tai suorittamaan terapeuttisia toimenpiteitä, jotka kuuluvat koulutetuille terapeuteille.

Toisin sanoen traumainformoitu työote ei ole:

• traumahoitoa tai traumaterapiaa
• menetelmä traumaattisten muistojen käsittelyyn
• diagnosointia tai analysointia
• terapeuttinen työmenetelmä, joka korvaa ammatillista hoitoa

Traumainformoitu työote ei ole tarkoitettu traumaattisten kokemusten käsittelyyn, mutta se voi tukea monella tavalla turvan ja luottamuksen rakentumista sekä vahvistaa itsesäätelyä, jolloin traumahoito voi myöhemmin onnistua paremmin, mikäli siihen on tarvetta.

---

Jokainen ammattilainen voi toimia turvan ja säätelyn tukena

Vaikka traumainformoitu työote ei ole hoitomenetelmä, sen periaatteet hyödyttävät kaikkia, myös terapeuttista hoitoa tekeviä ammattilaisia. Jokaisella työntekijällä on mahdollisuus:

• vahvistaa ihmisen kokemusta nähdyksi tulemisesta
• tukea hermoston rauhoittumista omalla läsnäolollaan
• auttaa toista palaamaan turvan ja yhteyden kokemukseen
• vähentää häpeää ja ehkäistä uudelleentraumatisoitumista
• lisätä ennakoitavuutta ja vakautta arjen tilanteisiin

Traumainformoitu työote toimii turvallisen kohtaamisen alustana, jonka päälle kaikki muu työ rakentuu – sekä perustason kohtaaminen että syvällinen hoito.

---

Traumainformoitu työote kutsuu:

• näkemään ihmisen kokonaisuutena
• tunnistamaan hermoston reaktioiden merkityksen
• kohtaamaan lempeästi myös haastavan käyttäytymisen
• tarjoamaan vakautta, turvaa ja läsnäoloa
• rakentamaan yhteisöjä, joissa ketään ei leimata tai jätetä emotionaalisesti yksin

Kristinuskon ytimessä on viesti lähimmäisenrakkaudesta ja Jumalan huolenpidosta. Siitä, että jokainen ihminen on Jumalan luomana arvokas, kannateltu ja rakastettu. Kristinusko kutsuu tulemaan tietoiseksi vallasta, nöyrtymään ja asettumaan lähimmäisen rinnalle. Traumainformoitu hengellisyys voikin toimia hengellistä yhteyttä korjaavana ja vahvistavana voimana: se auttaa luomaan tilaa, jossa ihminen saa tulla kohdatuksi ilman pelkoa, kuulluksi ilman kiirettä ja kannatelluksi keskeneräisenä.

Traumainformoitu seurakunta ei katso ihmistä ylhäältä alas, vaan kohtaa samalta tasolta yhdenvertaisesti. Näin autenttinen yhteys toiseen syntyy keskinäisestä kunnioituksesta ja jaetusta ihmisyydestä käsin. Kirkon työssä tämä tarkoittaa syvää lähimmäisenrakkautta käytännön tekoina – turvan luomista, kuuntelemista, myötätuntoa ja toivon vahvistamista – luottaen samalla siihen, että Jumalan huolenpito kantaa myös silloin, kun sanat tai voimat eivät riitä.

Katso video: Lapsuuden trauma ja aivot | UK Trauma Council (Kesto: 5.15 min)

Neurovahvistava lähestymistapa

Neurovahvistavat periaatteet:

Ympäristön rakenteiden muokkaus 
Tarkoituksenmukainen tuki 
Neuromoninaisen kulttuurin kunnioittaminen 
Vahvuusperusteisuus ja kyvykkyyden olettaminen 
Autonomian mahdollistaminen 
Kaikkien kommunikointitapojen kunnioittaminen 
Yhdenvertaisuus  

Neurovahvistavat periaatteet

1. Ympäristön ja rakenteiden muokkaus

Lähtökohtana ei ole yksilön muuttaminen vaan ympäristön ja rakenteiden sopeuttaminen niin, että neurokirjon henkilö voi toimia, kommunikoida ja oppia omalla tavallaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi aistiystävällisiä tiloja, joustavia työ- ja opiskelukäytäntöjä tai vaihtoehtoisia tapoja osallistua.

2. Tarkoituksenmukainen tuki

Tuki suunnitellaan yksilön tarpeiden eikä neuronormatiivisten oletusten mukaan. Tarkoituksena on mahdollistaa hyvinvointi ja toimijuus ilman, että tukeen sisällytetään sopeuttamisvaatimuksia ”normiin”.

3. Neuromoninaisen kulttuurin ja kokemustiedon kunnioittaminen

Neurokirjon ihmiset nähdään oman kokemuksensa ja identiteettinsä asiantuntijoina. Heidän kulttuuriaan ja yhteisöllisyyttään arvostetaan, eikä heidän kokemuksiaan arvioida patologisoivan mallin kautta.

4. Vahvuusperusteisuus ja kyvykkyyden olettaminen (Presuming Competence)

Oletus ei ole puute tai rajoite, vaan potentiaali. Ihmisen kyvykkyyttä ei aliarvioida, vaan tuetaan hänen toimintaansa valitsemalla menetelmiä, jotka mahdollistavat osaamisen näkyväksi tulemisen.

5. Autonomian mahdollistaminen

Neurokirjon ihmisellä on oikeus päättää omasta kehostaan, elämästään ja tavastaan toimia. Autonomiaa kunnioitetaan esimerkiksi sallimalla itsesäätelykeinot (stimmailu, tauotus, apuvälineet) ja tarjoamalla päätäntävaltaa itseä koskevissa asioissa.

6. Kaikkien kommunikointitapojen kunnioittaminen

Kommunikointi voi tapahtua puheella, kirjoittaen, elein, kuvilla tai avusteisilla menetelmillä. Kaikkia tapoja pidetään yhtä arvokkaina, eikä puhekykyä aseteta normatiiviseksi tavoitteeksi.

7. Yhdenvertaisuus

Tavoitteena on purkaa neuronormatiivisia rakenteita ja rakentaa tiloja, joissa neurokirjoon kuuluvat eivät joudu sopeutumaan syrjiviin normeihin. Yhdenvertaisuus toteutuu, kun olosuhteet eivät aseta yhtä tapaa ajatella tai toimia ”normaaliksi”

Taustatietoa neuroparadigman muutoksesta ja neurovahvistavista periaatteista

Nykyisen neurodiversiteetti‑ tai neuroparadigman muutoksen varhaisin tunnettu esittäjä on Judy Singer, australialainen sosiologi, joka 1990‑luvulla toi esiin neurodiversiteetin käsitteen ja siihen liittyvän paradigman muutoksen. Hän kehitti ajatusta neurologisesta moninaisuudesta vaihtoehtona perinteiselle medikaaliselle, vajavaisuuslähtöiselle mallille.

Tunnetuin ja kirjallisesti ensimmäisenä selkeästi neurovahvistavat (neuro‑affirming) periaatteet koherentiksi viitekehykseksi muotoillut henkilö on Nick Walker.

Sonny Jane Wise tunnetaan erityisesti Neurodiversity‑Affirming Practice ‑periaatteiden kehittämisestä. Hänen työnsä on ollut niin merkittävä, että useat neurodiversiteettiverkostot ja ‑koulutukset viittaavat häneen suoranaisesti näiden periaatteiden alkuperäisenä kehittäjänä. Wise on luonut muun muassa laajasti käytettyjä koulutusmateriaaleja ja tunnistamisen työkaluja eri ammattilaisille. Neurodivergent Umbrella ‑visualisoinnin keskeisiä neurodiversiteettiä vahvistavia periaatteita, kuten autonomian kunnioittaminen, kyvykkyyden olettaminen, neuronormatiivisuuden haastaminen ja ympäristöjen muokkaaminen yksilöille sopiviksi.

Video-linkki neuromoninaisuudesta ja neurovahvistavista periaatteista: DR. NICK WALKER – Neuroqueer Theory: A Mind-Bending Exploration @California Institute of Integral Studies

Lived Experience Educator – Sonny Jane Wise:n kotisivut

Neurosensitiivinen lähestymistapa

Neurokirjoon kuuluvilla on tutkimusten mukaan ikätovereitaan enemmän traumakokemuksia ja se näkyy sisäistettynä häpeänä sekä kokemuksena vääränlaisuudesta. Epäsensitiivinen kasvatus, jossa neurokirjoon kuuluvaa lasta ja nuorta ei nähdä ja heidän erityistarpeitaan laiminlyödään, vahingoittaa lapsen kehitystä ja erityisesti terveen itsetunnon rakentumista. Neurokirjon lapsi oppii maskaamaan eli peittelemään autenttisia piirteitään tullakseen hyväksytyksi ja kompensoidakseen tuen puutetta. Neurosensitiivinen lähestymistapa, jossa kunnioitetaan ja huomioidaan ihmisten neurobiologista moninaisuutta pyrkii purkamaan haitallista häpeää, katkaisemaan haitallisten kokemusten jatkumoa ja vahvistamaan neurokirjon autenttista identiteettiä sensitiivisen kohtaamisen kautta. Neurosensitiivinen lähestymistapa näin ollen myös ennaltaehkäisee uudelleen traumatisoitumista ja vahvistaa neurokirjon toimijuutta neurovahvistavien toimintaperiaatteiden kautta.

Neurosensitiivisessä lähestymistavassa:

• tiedostetaan hermostollinen ja neurobiologinen moninaisuus
• huomioidaan aistitiedon käsittelyn moninaisuus ja kuormitusherkkyys
• ymmärretään psyykkisen trauman psykofyysisiä ilmenemismuotoja
• puretaan haitallista häpeää
• vahvistetaan toimijuutta ja osallisuutta
• ehkäistään uudelleentraumatisoitumista
• rakennetaan turvallisia tiloja ja kohtaamisia

Neurokirjon sensitiivistä kohtaamista lisää se, että ammattilainen ymmärtää neurokirjoa koskettavan kuormitus- ja stressiherkkyyden: 

Neuromoninaisilla ja erityisesti autismin kirjoon kuuluvilla on erityisen herkkä hermosto ja korkea kuormitusherkkyys. Aistitiedon käsittelyn vaikeudet ja erityiset piirteet vaikuttavat yksilön toimintakykyyn merkittävästi. Erilainen tapa käsitellä aistitietoa ja tulkita sitä kuormittaa neurokirjoon kuuluvan ihmisen hermostoa ja mieltä. Aistitiedon kuormittaessa systeemiä kognitiiviset toiminnot, toiminnanohjaus ja motorisen toiminnot häiriintyvät. Esimerkiksi jos hermosto on aistimuksille yliherkkä, ympäristön ärsykkeet havaitaan nopeasti ja niihin tottuminen voi olla vaikeaa. Siksi tavallisetkin äänet, valot ja tuntoaistimukset voivat tehdä arjesta raskasta.

Tilannetta voidaan hyvin kuvata suodattimella, joka on itsen ja maailman välissä: suodattimen ollessa läpäisevä – kaikki aistiärsykkeet pääsevät aivoihin yhtä aikaa. Neurotyypillisillä ja neurokirjolla, jolla ei ole aistisäätelyn vaikeuksia suodatin on paksumpi, ei-läpäisevä, jolloin aivot karsivat ja valikoivat aktiivisesti aisti-informaatiota, jottei se häiritse keskittymistä tai toimintakykyä. Läpäisevän suodattimen kanssa eläminen on hyvin kuormittavaa neurokirjolle. Moni yrittää selviytyä ja ponnistella liiallisen aistikuormituksen kanssa liian pitkään ja uupuu. Uupumisen ennaltaehkäisemiseksi on tärkeää tunnistaa oma stressi- ja kuormitusherkkyys, kuormittavat asiat, mutta myös kuormitusta säätelevät ja palautumista tukevat asiat.

---

Empatiakuilu ja kaksoisempatian ongelma

Neurosensitiivistä lähestymistapaa ja neurosensitiivisyyden toteutumista kohtaamistyössä voi haastaa ja heikentää empatiakuilu ja kaksoisempatian ongelma. Empatiakuilu syntyy, kun kaksi hyvin eri tavalla ajattelevaa, kokevaa, hahmottavaa ja toimivaa ihmistä kohtaa. Tällöin ihmisten on hyvin vaikea tavoittaa toisen näkökulmaa ja mieltä. Empatiakuilu heikentää näin ollen mentalisaatiota ja ymmärrystä ihmisten välillä. Neurokirjon ja neurotyypillisten välillä se tarkoittaa usein myös sitä, että neurotyypillisempi ihminen pitää neurokirjoon kuuluvan ihmisen kommunikaatiotapaa, ajattelua ja sosiaalista kanssakäymistä outona ja itselleen vieraana. Näissä tilanteissa neurotyypillinen saattaa tiedostamattaan syyllistää tai vastuuttaa kommunikaatio-ongelmista vain neurokirjon ihmistä kokematta tarvetta itse muuttaa ajatteluaan tai kehittää sosiaalista joustavuutta.

Usein valtaväestöön kuuluvat ovat tottuneet siihen, että heidän tapaansa toimia mukaudutaan. Empatiakuilu syntyy juuri siitä, että neurovähemmistöön kuuluva joutuukin eri tilanteissa maskaamaan ja oman hyvinvointinsa kustannuksella joustamaan tullakseen hyväksytyksi tai helpottaakseen muiden ihmisten kokemaa epämukavuutta vuorovaikutustilanteissa. Myös neuromoninaisuuden sisällä esiintyy empatiakuilua eri tavalla hahmottavien ja kommunikoivien välillä. Kaksoisempatian ongelma (engl. double empathy problem) on autistitutkija Damian Miltonin vuonna 2012 esittämä teoria. Se kyseenalaistaa pitkään vallinneen näkemyksen, jonka mukaan autistisilla ihmisillä olisi lähtökohtaisesti heikompi empatiakyky kuin muilla.

Empatiakuilua esiintyy useimmin autistien ja ei autistien välillä

Teorian mukaan autististen ja ei-autististen (neurotyypillisten) ihmisten väliset vuorovaikutusvaikeudet eivät johdu yksinomaan autistisen henkilön puutteista. Sen sijaan kyse on kaksisuuntaisesta ymmärtämisen ongelmasta, joka syntyy erilaisten kokemusmaailmojen, sosiaalisten sääntöjen ja kommunikointitapojen kohdatessa.

Molemminpuolinen ymmärtämisen haaste
Autistisilla ihmisillä voi olla vaikeuksia tulkita neurotyypillisten tunteita ja vihjeitä. Samalla neurotyypillisillä ihmisillä voi olla yhtä lailla vaikeuksia ymmärtää autististen ihmisten tapaa kokea ja ilmaista asioita.

Kyvyttömyys-ajattelusta erojen ymmärtämiseen
Teoria siirtää näkökulmaa pois ajattelutavasta, että vain autisteilla on korostuneesti sosiaalisia puutteita ja vaikeuksia. Sen sijaan se korostaa erilaisia neurotyyppejä ja kommunikointityylejä, jotka eivät aina kohtaa sujuvasti.

Väärinymmärrysten synty
Kun erilaiset ilmaisutavat, eleet tai sosiaaliset vihjeet tulkitaan eri tavoin, syntyy helposti kommunikaatiokatkos. Tällöin autistista henkilöä voidaan virheellisesti pitää empatiakyvyttömänä, vaikka todellinen syy on keskinäinen tulkintaero.

Vertaus kulttuurieroon
Tilannetta voidaan verrata kahden eri kulttuuritaustan omaavan ihmisen kohtaamiseen. He saattavat ymmärtää toistensa käyttäytymistä väärin, vaikka kumpikaan ei olisi välinpitämätön tai epäsosiaalinen.

Jaettu vastuu vuorovaikutuksesta
Teorian mukaan onnistunut vuorovaikutus edellyttää molemmilta osapuolilta pyrkimystä ymmärtää toista. Kommunikaatio-ongelmat eivät ole vain yhden ihmisryhmän vastuulla.

Tiivistettynä

Kaksoisempatian teoria on vaikuttanut merkittävästi siihen, miten autismia tarkastellaan. Se korostaa, että sosiaalinen vuorovaikutus on vastavuoroinen prosessi, eikä autistisia ihmisiä tulisi arvioida yksipuolisesti heidän oletettujen sosiaalisten puutteidensa kautta.

• Kaksoisempatian ongelma: kahden erilaisen kokemus- ja viestintätavan välinen vastavuoroinen ymmärtämisen ongelma. Tarkoittaa esimerkiksi tilannetta, jossa kaksi erilaista tapaa hahmottaa ja tulkita maailmaa törmäävät. Esim. Allistinen (ei‑autistinen) ihminen voi kokea vuorovaikutuksen autistin kanssa epätavalliseksi ja tulkita haasteen johtuvan autistista. Kuilu syntyy siitä, että autistit usein kantavat vastuuta yhteyden rakentamisesta esim. maskaamalla, kun taas allistinen osapuoli ei välttämättä tunnista omaa rooliaan tilanteessa ollenkaan. (Damian Milton 2012)
• Empatiakuilu eroaa kaksoisempatian ongelmasta seuraavalla tavalla: Empatiakuilu kuvaa yksilön vaikeutta asettua toisen asemaan. Esimerkiksi toisen ihmisen vahvaa tunnekokemusta on vaikea ymmärtää jos itse on rauhallisessa mielentilassa.
• Maskaaminen on oman neurotyypin piirteiden peittelyä, jotta voi mukautua enemmistön odotuksiin, tapaan olla, toimia ja vuorovaikuttaa

Vastavoimana empatiakuilulle ja kaksoisempatian ongelmalle on vastavuoroisen empatian opettelu ja pyrkimys ymmärtää toisen näkökulmaa. Hyvinä työkaluina tässä ovat mentalisaation kehittäminen, tunnekehotietoisuuden vahvistaminen ja neurosensitiivinen lähestymistapa.

---

Neurosensitiivisen lähestymistavan hyödyt ja työkalut kirkon kohtaamistyössä

Neurosensitiivinen lähestymistapa, jossa yhdistyy neurovahvistavat periaatteet ja traumatietoisuus tarjoaa kirkon kohtaamistyölle kehyksen, jossa neurobiologinen ja kokemuksellinen moninaisuus nähdään luonnollisena vaihteluna – ei poikkeamana, jota tulisi korjata. Neurodiversiteettiparadigma siirtää huomion yksilön ”muuttamisesta” ympäristön, rakenteiden ja asenteiden muokkaamiseen. Tämä on myös traumainformoidun työotteen ytimessä: turvallisuuden tunne ei synny sattumalta, vaan se rakennetaan tietoisesti ennakoitavuudella, kunnioituksella ja valinnan mahdollisuuksilla.

---

Traumasensitiivisyys tarkoittaa kykyä huomioida ja havainnoida vireystilaa, kehollisuutta, ilmaisua ja käyttäytymistä tavalla, jossa traumareaktioilla on myös oma tarinansa kerrottavana. Traumasensitiivisyys on kykyä nähdä, ymmärtää ja vastaanottaa selviytymiseen tähtääviä toimintamalleja osana ihmisyyttä ja suhtautua niihin avoimen uteliaasti sekä myötätunnolla. Nähdyksi tulemisen kautta traumataustainen ihminen voi kokea turvaa, rauhoittua ja luottaa häntä kohtaavaan ammattilaiseen. Turvallinen vuorovaikutus auttaa hermostoa palaamaan rauhan tilaan.

Ammattilainen voi tukea:

• omalla rauhallisella läsnäolollaan
• sanoittamalla tunteita ja kokemuksia
• kehollisilla rauhoittumisen keinoilla ja kanssasäätelyllä
• selkeydellä, ennakoitavuudella ja rajoilla
• keskittymällä yhteyteen, ei tilanteen nopeaan korjaamiseen

Perusturvan vahvistaminen

Perusturva syntyy kokemuksesta: olen turvassa, maailma on hyvä paikka, minut nähdään, minua arvostetaan ja minun tapani olla maailmassa on hyväksytty. Perusturva rakentuu kokemukseen siitä, että maailma on ennakoitava ja että toiset ihmiset suhtautuvat minuun myötätunnolla ja kunnioituksella.

Turvallisuus rakentuu sekä ulkoisista (ympäristö, rakenteet) että sisäisistä – psyykkisistä ja emotionaalisista tekijöistä. Ulkoinen turvallisuus voi näkyä selkeinä rakenteina, ennakoitavina toimintatapoina ja ympäristön rauhallisuutena. Emotionaalinen turvallisuus puolestaan syntyy siitä, että vuorovaikutus on johdonmukaista, kiireetöntä ja kannattelevaa.

Ammattilaisen rooli perusturvan rakentamisessa on keskeinen. Perusturva vahvistuu, kun työntekijä kohtaa sensitiivisesti, huomaa ihmisen vahvuudet ja sanoittaa niitä. Yhtä tärkeää on, että ammattilainen mahdollistaa autonomian: jokaisella on oikeus vaikuttaa omaan oloonsa, valita säätelyn keinojaan ja osallistua omien voimavarojensa mukaisesti.

Neurokirjon näkökulmasta tämä on erityisen tärkeää. Neurokirjoon kuuluvat henkilöt hyötyvät ympäristöstä, jossa:

• rakenne ja ennakoitavuus vähentävät kuormitusta
• selkeät ohjeet ja rauhallinen vuorovaikutus tukevat hermoston tasapainoa
• aistin kuormitusta huomioidaan ilman syyllistämistä
• yksilölliset säätelyn keinot sallitaan ja niitä arvostetaan
• kokemus omasta tavasta olla maailmassa tunnustetaan aidosti hyväksi

Yhdenvertaisuus ei tarkoita samanlaista kohtelua, vaan sitä, että jokainen saa tarvitsemansa tuen, jotta toimijuus, osallisuus ja oma ääni vahvistuvat. Kun perusturva vahvistuu, ihminen pystyy olemaan enemmän yhteydessä itseensä, toisiin ja maailmaan – ja se on traumainformoidun työn perimmäinen tavoite.

Traumainformoitu ulottuvuus

Neurosensitiivinen ja traumainformoitu työote täydentävät toisiaan. Molemmat perustuvat ymmärrykseen siitä, että turvallisuuden tunne ei synny itsestään, vaan se rakennetaan tietoisilla valinnoilla, ennakoitavuudella ja kunnioittavalla kohtaamisella. Traumainformoitu lähestymistapa auttaa kirkon työntekijöitä tunnistamaan, miten menneet kokemukset voivat vaikuttaa nuoren tai aikuisen tapaan olla vuorovaikutuksessa, reagoida kuormitukseen tai säädellä tunteitaan.

Kirkon toiminnassa turvaa voi rakentaa selkeillä rakenteilla, toistuvilla rituaaleilla, rauhallisella etenemistahdilla ja strukturoinnilla. Toiminnan ollessa johdonmukaista ja selkeää, vahvistuu kokemus hallinnasta ja luottamus pääsee vähitellen rakentumaan. Myös rajat ovat olennainen osa tätä kokonaisuutta: lempeästi mutta selkeästi asetettuina ne lisäävät ennakoitavuutta ja vähentävät asiakkaan tarvetta kontrolloida ympäristöä.

Kohtaamisissa on tärkeää ymmärtää, että voimakkaat tunteet ja keholliset reaktiot eivät ole “liioittelua”, vaan usein kehon tapoja selviytyä aiemmista kokemuksista. Siksi keskiöön nousee säätelyn tukeminen – keinojen tarjoaminen siihen, miten omaa oloa voi rauhoittaa ja jäsentää turvallisesti. Tässä ammattilaisen oma rooli on keskeinen: hänen itsetuntemuksensa, kehollinen läsnäolonsa ja kykynsä säädellä omaa hermostoaan luovat perustan koko vuorovaikutukselle. Traumainformoidussa työotteessa olennaista onkin, että ammattilainen tunnistaa oman “hermostotarinansa” ja osaa hyödyntää tätä ymmärrystä kohtaamisissa. Näin hän voi omalla olemisellaan välittää rauhaa, vakautta ja turvaa – ja tukea samalla toisen ihmisen säätelyä ja toipumista.

---

Pohdintatehtävä: Muistele haastavia kohtaamis- ja ohjaustilanteita, joissa traumatietoisuudella tai neurosensitiivisestä lähestymistavasta olisi ollut hyötyä. Miten tämäntyyppinen tieto olisi auttanut sinua ja millaisia keinoja olisit hyödyntänyt tilanteessa?

Katso video sietoikkunasta ja pohdi seuraavia kysymyksiä:

• Millainen oma sietoikkunasi on?
• Millaisissa tilanteissa huomaat sen kaventuvan tai vahvistuvan?
• Millaisilla keinoilla voisit tukea asiakkaan – erityisesti lasten ja nuorten – sietoikkunan vahvistumista?

The Window Of Tolerance (edited version of our original 2018 video) Videon kesto 6.25 min