Työelämän yhdenvertaisuutta edistämällä lisäämme hyvinvointia yksilötasolla työpaikan saaneiden vammaisten henkilöiden osalta, mutta vammaisten henkilöiden työelämäosallisuuden lisäämisellä on paljon laajempiakin vaikutuksia.
Lisäämällä osatyökykyisten työelämäosallisuutta vahvistamme samalla yhteiskunnan kestävyyttä.
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals) on määritelty Agenda 2030 tavoiteohjelmassa. Kestävän kehityksen tavoiteohjelma pyrkii äärimmäisen köyhyyden poistamiseen sekä kestävään kehitykseen, jossa otetaan ympäristö, talous ja ihminen tasavertaisesti huomioon. Ohjelmassa on 17 päätavoitetta. Alla kuvataan, miten vammaisten henkilöiden työelämäosallisuuden lisääminen nivoutuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin:
8. ihmisarvoista työtä ja talouskasvua: alatavoite 8.5 Saavuttaa vuoteen 2030 mennessä täysi ja tuottava työllisyys ja säällinen työ kaikille, mukaan lukien nuorille ja vammaisille, sekä sama palkka samanarvoisesta työstä.
10. Eriarvoisuuden vähentäminen. 10.2 Edistää vuoteen 2030 mennessä kaikkien sosiaalista, taloudellista ja poliittista osallistumista ja kannustaa siihen iästä, sukupuolesta, vammaisuudesta, rodusta, etnisyydestä, alkuperästä, uskonnosta tai taloudellisesta tai muusta asemasta riippumatta.
10.3 Taata yhtäläiset mahdollisuudet ja vähentää eriarvoista kohtelua muun muassa poistamalla syrjinnän mahdollistavat lait, politiikat ja käytännöt sekä edistämällä asianmukaista lainsäädäntöä, politiikkoja ja toimenpiteitä.
Edistämällä moninaisempaa ja yhdenvertaisempaa työelämää, vaikutamme siis samalla myös kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen. Kestävää hyvinvointia kuvaa HDLB- malli (Having, Doing, Loving, Being) koostuu merkityksellisestä tekemisestä, yhteenkuuluvuuden tunteesta, yhteydestä toisiin sekä aineellisista resursseista.
Having – ulottuvuudessa eli elintason ulottuvuus tarkoittaa ihmisen fysiologisia tarpeita. Tietty vähimmäismäärä aineellisia resursseja on elämälle välttämätöntä. Kestävän hyvinvoinnin kannalta ihanteellisin elintaso takaa välttämättömät resurssit sopeutettuna ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden rajoihin.
Doing-ulottuvuudessa eli toiminnan ulottuvuudessa ihminen on toiminnallinen olentona, jolla on mahdollisuus vastuulliseen ja mielekkääseen toimintaan ja kyky reflektoida sekä muuttaa toimintaansa niin, että omalla toiminnalla voidaan kasvattaa sekä omaa, että muiden ihmisten hyvinvointia. Tällöin ihminen voi edistää kestävää hyvinvointia toimimalla vastuullisesti ja tietoisesti oman toiminnan ympäristövaikutuksista. Tällainen toiminta ei välttämättä vaadi taloudellisia resursseja, eikä se kuluta luonnonvaroja. (Hirvilammi 2015, 67–68.)
Loving-ulottuvuus eli on ihmisen merkityksellisten suhteiden ulottuvuus, joka kumpuaa ihmisten yhteenkuuluvuuden tarpeista. Se on yhteyttä läheisiin ihmisiin ja omaan yhteisöön sekä globaalisti maapallomme ihmisiin, eliölajeihin, luontoon sekä tuleviin sukupolviin. Allard (1976) kuvasi loving-ulottuvuutta yksilön tarpeena kuulua sosiaalisten suhteiden verkostoon ja kokea rakkautta. Hyvinvoinnin ulottuvuutena suhteet voivat olla myös poissulkevia ja aiheuttaa siten ongelmia. Yhteyssuhteet ovat merkittävässä roolissa arvioitaessa, miten hyvinvointi toteutuu yhteiskunnassamme.
Kiteytettynä siis: työyhteisöön kuuluminen ja merkityksellinen tekeminen lisäävät osatyökykyisen henkilön hyvinvointia, mutta vaikuttavat samalla koko yhteiskunnan kestävään hyvinvointiin muun muassa tukemalla kestävän kehityksen tavoitteita.